Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Koiramessut kiinnosti yleisöä lauantaina

Kennelliiton nuorison teemavuosi huipentuu Koiramessuilla. Tänään käydyssä Nuori Koirataituri –kilpailun finaalissa 20 nuorta näytti taitonsa koirineen. Eniten pisteitä haastavalla tehtäväradalla keräsi Josefina Sipilä. Hänestä tuli näin Nuori Koirataituri 2016.

Suositulla, entistä isommalla rotutorilla on myös riittänyt vilinää. Yleisö on päässyt tutustumaan 43 eri yhdistyksen koirarotuihin ja toimintaan. Kennelliitto, Royal Canin ja Agria Eläinvakuutus valitsivat lauantaina rotutorin parhaan yhdistyksen messuosaston. Voittajaksi valittiin Dalmatiankoirat ry:n messuosasto.

– Dalmatiankoirat ry:n messuosasto on tunnelmallinen ja informatiivinen, rotu on tuotu siinä hyvin esille. Lisäksi paikalla oli valloittava rotunsa edustaja, Royal Canin Finlandin PRO manager Laura Honko ja Kennelliiton näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen perustelevat.

Helsinki Winner -koiranäyttelyt jatkuvat iltaan asti ja näyttelyn parhaan koiran valintaa voi seurata paikan päällä upeassa loppukilpailussa. Näyttelyn loppuhuipennusta voi jännittää myös kotisohvilla, sillä se näytetään suorana lähetyksenä Koiramessujen nettisivuilla.

Koiramessut jatkuvat sunnuntaina Messukeskuksessa. Luvassa on paljon koiramaista ohjelmaa, koskettava sankarikoirien palkitseminen ja paljon muuta. Mukana on sunnuntainakin noin 7000 koiraa ja 120 myyjää. Tule mukaan!

Katso kuvia lauantailta Koiramessujen Facebook-sivulta

Katso suoraa lähetystä Koiramessuilta kello 16-19.30

Lisätietoja:

Kennelliiton viestintä
viestinta@kennelliitto.fi
(09) 8873 0292

Dalmatiankoirat ry rotutorin paras osasto 2016
Dalmatiankoirat ry:n messuosasto valittiin parhaaksi messuosastoksi.

 

Nuori Koirataituri 2016 -kärkikolmikko
Koirataiturin kärkikolmikko tollereineen. Tiina Nylund sijoittui kolmanneksi (vas.) Heli Nissilä kolmanneksi (oik.) ja Josefina Sipilä vei voiton (keskellä).