Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Koiramessut tuovat Messukeskukseen 22 000 koiraa

Koiramessuilla järjestetään kolme kansainvälistä koiranäyttelyä. Perjantaina järjestetään Helsinki Winner 2017 -koiranäyttely, lauantaina Pohjoismaiden Voittaja 2017 -näyttely ja sunnuntaina Voittaja 2017 -näyttely.

Lauantai tuo Messukeskukseen suurimman koiramäärän, yhteensä lähes 9 000 koiraa. Tuolloin järjestetään myös ennätyssuuri epävirallinen pentunäyttely, johon osallistuu yli 1 000 pentua. 

Koiria messuilla nähdään yli 300 rodusta. Tämän lisäksi mukana on yli 40 rotuyhdistystä kertomassa omista roduistaan. Messuilla on siis erinomainen tilaisuus miettiä esimerkiksi koiran hankintaa ja rotuvalintaa yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Lisätietoja
Kennelliiton viestintä
 

viestinta@kennelliitto.fi
09 8873 0296

Paljon ihmisiä koiranäyttelyssä sekä kaksi näyttelykehää, joista etummaisessa juoksee sileäkarvaisianoutajia.