Johanna Sarkkinen

Suomi

Koirat ja hevoset ovat olleet  isossa roolissa, koko elämäni. Lapsuudessani tutuiksi roduiksi itselleni tulivat lähinnä karjalankarhukoira, suomenajokoira,  pohjanpystykorva, cockerspanieli ja labradorinnoutaja. Ensimmäisen oma koirani oli slovakian cuvac, jonka jälkeen löysin oman rakkaan rotuni hovawartin.  Siitä sitten lähti myös kasvattajaurani käyntiin, joka edelleen vielä aktiivinen. Kasvattajanimeni on Hofmacher ja olen kasvattanut yhteensä 32 pentuetta, vuodesta 1998 alkaen.
Olen saanut kasvatustyöstäni Vuolasvirta-palkinnon ja Sukokan kasvattajapalkinnon sekä Vapepan kunniakirjan. Kasvattini ovat saavuttaneet reilu 20 kansainvälistä valionarvoa, sekä tällä hetkellä 7 käyttökokeiden kautta saavutettavaa Suomen muotovalionarvoa. Lisäksi lukuisia muita valionarvoja ja titteleitä. Kasvatustyössäni olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota rodunomaiseen kokonaisuuteen. Harrastan koirieni kanssa luonnossa liikkumista, näyttelyitä, tottelevaisuustreenejä ja peltojälkeä. Olen ammatiltani eläintenhoitaja, tämän myötä olen ollut oikeutettu tutustumaan myös useisiin eri rotuihin. Valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 2018. Tällä hetkellä omaan arvosteluoikeuksia FCI ryhmistä 2, 5, 6, 7 ja 8. Olen myös Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin aluekouluttajana, tunnistemerkitsijänä, dna-näytteenottajana, kehätoimitsijana, koetoimitsijana palveluskoirakokeissa, noseworkissä sekä luonnetestissä. On suuri ilo ja kunnia päästä arvostelemaan maamme suurimpaan koiratapahtumaan.  Odotan innolla viikonloppua!