Katrin Raie

Viro

Olen aina pitänyt koirista, mutta muut kotonani eivät olleet samalla aaltopituudella, joten vasta 18-vuotiaana sain ensimmäisen koirani. Siitä alkaen elämässäni on ollut mukana mm. seuraavia rotuja: saksanpaimenkoira, dobermanni, labradorinnoutaja ja villakoira. Vuonna 1995 tapasin afgaaninvinttikoiran ja kohtaloni oli sinetöity – oli päivän selvää, että vinttikoirat ovat ”se juttu”. Vuonna 1997 hankin ensimmäisen italianvinttikoiran Suomesta ja 1999 englanninvinttikoiran Norjasta. Kuuluin Eestin Vinttikoiraliittoon ja laadimme maastojuoksukilpailuille säännöt – uusi harrastusmuoto alkoi Virossa ja kouluttauduin myös maastojuoksutuomariksi. Vuonna 2004 FCI hyväksyi kennelnimeni Dragonhunter ja samana vuonna syntyi ensimmäinen italianvinttikoirapentueeni. Olen kasvattanut tähän mennessä 27 pentuetta ja tuonut italianvinttikoiria Suomesta, Venäjältä, Norjasta, Iso-Britanniasta, Latviasta, Italiasta ja Saksasta. Valmistuin ulkomuototuomariksi italianvinttikoirille vuonna 2010 ja vuonna 2014 sain valmiiksi ryhmän 10. Tällä hetkellä minulla on ryhmän 10 lisäksi oikeus arvostella mäyräkoirat sekä rotuja useista eri ryhmistä. Olen arvostellut Baltiassa, pohjoismaissa sekä useissa Euroopan maissa. Kuulun Viron Maastojuoksutuomariyhdistykseen sekä Ulkomuototuomariyhdistykseen. Kotona meillä on seitsemän italianvinttikoiraa, kaksi pointteria ja yksi papillon.