Tarja Kolkka

Suomi

Tulin koiramaailmaan yli 40 vuotta sitten ja tuolloinen rotuvalintani flatti on pysynyt mukana siitä lähtien. 20 vuotta myöhemmin laajensin maailmaani beagleihin ja rotu on kyllä opettanut hyvin mitä on kun koiralla oikeasti on sisäänrakennettu metsästysinto. ’Moottoriasiat’ ja metsästyskoiralle riittävä kovuus ovatkin harrastukseni voima ja olen paljon kiinnostuneempi aina ollut jalostamisesta kuin kilpailemisesta näyttelyissä tai kokeissa. Yksilön ominaisuudet ja toisilleen sopivien koirien yhdistäminen sekä oikean pennun valinta itselle mm. pentutestien avulla on se minun juttu. Taipaleeni kohokohtia ovatkin lainabeaglen astuttaminen kokeessa tuomaroimallani uroksella yhdistelmän tuottaessa kansainvälisen kaksoisvalion – taitaa edelleen olla ainoa laatuaan beagleissä. Merkityksellinen oli myös yhteisprojekti kokeneen kasvattajan kanssa kahden flatin yhdistämiseksi. Pentueesta valitsemani narttu on nyt useiden maiden koirien sukutauluissa vaikka se ei itse tehnyt kuin yhden pentueen. Koenkin että olen onnistunut silloin kun joku toinen on saanut omaan kasvatustyöhönsä minulta tykötarpeita. Laajemminkin kannustaisin kertaamaan rotumääritelmää ja alkuperäistä käyttötarkoitusta. Rotujen kehittäjillä ei ole ollut suomalaista näyttely- tai koejärjestelmää ja silti on onnistuttu hienosti.
Olisi ollut upeaa elää silloin kun koirien kehitystyötä eivät suljetut roturekisterit olleet estämässä – tärkeintä oli aina saada aikaiseksi koira josta oli työssään ihmiselle mahdollisimman suuri hyöty.  Ilokseni olen kuitenkin seurannut Suomen Kennelliiton edistyksellisyyttä verrattuna muuhun maailmaan ja rotujen roturisteytysprojektit ovat mahdollisia. Jokaisella rodulla on se oma tehtävänsä ja siksi koiran hankintakin on helppoa – tiedät mitä saat. Ja mistä rotukoiran tunnistaa? Ulkomuodosta tietenkin, nähdään siis joulukuussa pentunäyttelyn merkeissä.