Messukeskus Helsinki 2. – 4.12.2022

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Haapaniemi Elina

Kuva
ElinaHaapaniemi

Ensimmäinen rotuni oli rottweiler ja niitä minulla on vuosien saatossa ollut useampi.  Kasvatustyöni keskittyi  pyreneittenkoiriin ja kennelnimeni on Aspenella.  Lisäksi olen omistanut shiba inuja.  Ulkomuototuomarina olen toiminut noin 40 vuotta. Arvostelen rotuja FCI:n ryhmissä 1,2,3,5,6,7,8,9 ja 10.  Olen arvostellut niin Pohjoismaissa kuin useimmissa Euroopan maissa ja mm. Englannissa, Irlannissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa.  Englanti on minulle mieluisa ja läheinen koiramaa.  Minulla on siellä 47 rodun CC-oikeudet. Olen arvostellut useita kertoja Cruftsissa ja arvostelin siellä Working –ryhmän vuonna 2019.  Olen myös Englannin kennelklubin jäsen.  Pidän matkustamisesta, lukemisesta, klassisesta musiikista ja harrastan myös harvinaisten, vanhempien koirakirjojen keräämistä.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Voittaja 2022 - SU 4.12.

venäjänvinttikoira
FCI 1
siperianhusky

Pohjoismaiden Voittaja 2022 - LA 3.12.

ceskyterrieri
lakelandinterrieri
manchesterinterrieri
kääpiösnautseri, valkoinen
norfolkinterrieri
walesinterrieri

Helsinki Winner 2022 - PE 2.12.

kääpiöpinseri
lunnikoira
volpino italiano