Messukeskus Helsinki 2. – 4.12.2022

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Holopainen Sari

Kuva
SariHolopainen

Olen valmistunut ulkomuototuomariksi vuonna 2018. Tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeuksia FCI 5 ja FCI 8 -ryhmän rotuihin ja opiskelen aktiivisesti uusia rotuja. Koiraharrastukseni olen aloittanut 90-luvun alussa cockerspanieleilla, mutta kotonani on nyt reilut 15 vuotta ollut mittelspitzejä ja pohjanpystykorvia sekä viimeiset pari vuotta myös suomenpystykorva. Olen aktiivinen koiranäyttelyihminen, ja toiminut myös kehätoimitsijana monta vuotta. Olen ollut vuosien varrella mukana hyvin monipuolisesti yhdistystoiminnassa ja eri tehtävissä koiraharrastuksen parissa, esim. Pohjois-Savon Kennelpiirin tiedottajana, useissa näyttelytoimikunnissa ja eri tehtävissä Suomen Mittelspitz ry:ssä. Olen vastannut perinteikkään Jalostuspäivät -luentotapahtuman käytännön järjestelyistä useita vuosia. Olen myös SPJ:n ulkomuototoimikunnassa. Minulla on LINT-palkintotuomarikortti sekä koetoimitsijakortti, mutta ajanpuutteen takia en viime vuosina ole ennättänyt enää paljoa toimimaan palkintotuomarina. Harrastuksiini kuuluu koirien kanssa luonnossa liikkuminen, kaikenlainen kuntoilu ja talvella laskettelu. Harrastan aktiivisesti kaikenlaista kulttuuria, kuten elokuvia, oopperoita ja konsertteja. Harrastusmuotoisesti toimin myös auktorisoituna matkaoppaana kotikaupungissani Kuopiossa, jossa teen jonkin verran erilaisia opastuksia vuosittain. Olen kiinnostunut myös eri paikoista sekä kulttuureista, ja siksi matkustelen aika paljon.

 

Tuomaroi seuraavia rotuja

Pohjoismaiden Voittaja 2022 - LA 3.12.

akita
kaanaankoira
saksanpystykorva, kleinspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, kleinspitz, valkoinen
saksanpystykorva, kleinspitz, muut värit

Helsinki Winner 2022 - PE 2.12.

suomenpystykorva
pohjanpystykorva
musta norjanhirvikoira
harmaa norjanhirvikoira
jämtlanninpystykorva

Voittaja 2022 - SU 4.12.

saksanpystykorva, grosspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, grosspitz, valkoinen
saksanpystykorva, mittelspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, mittelspitz, muut värit
saksanpystykorva, mittelspitz, valkoinen