Messukeskus Helsinki 2. – 4.12.2022

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Junehall Petra

Kuva
PetraJunehall

Petran ensimmäinen koira oli newfoundlandinkoira vuonna 1976. Vuonna 1979 hän sai ensimmäisen leonberginkoira, joka oli Ruotsin ensimmäisestä leonbergipentueesta. Tästä koirasta tuli kantanarttu Petran "Dragongårdens" kenneliin. Kennelnimen hän sai vuonna 1982 ja on kasvattanut sen jälkeen lähes 100 pentuetta. Kasvateissa on yli 100 muotovaliota ja erilaisia voittaja-tittelin omaavia koiria ja kennel on esittänyt menestyksekkäästi kasvattaja- ja jalostusluokkia. Hänen koiransa on voittanut useasti rotunsa parhaan arvon Cruftsin koiranäyttelyssä ja Petra on aktiivinen näytteilleasettaja Skandinaviassa ja Euroopassa. Petra oli perustamassa Ruotsin Leonberginkoirayhdistystä vuonna 1981 ja ollut aktiivisesti mukana sen toiminnassa, mm. puheenjohtajana ja jalostustoimikunnan jäsenenä. Ulkomuototuomariksi hän valmistui vuonna 1995 ja on arvostellut useimmissa Euroopan maissa sekä USA:ssa, Kanadassa ja Australiassa. Vuonna 2003 hän sai arvosteluoikeudet kaikille ryhmän 2 roduille ja tällä hetkellä hänellä on lisäksi arvosteluoikeudet kaikille roduille ryhmistä 1, 4 ja 8. Koirien lisäksi harrastuksiin kuuluvat hevoset, jotka ovat olleet osa elämää jo pikkutytöstä lähtien. Viimeisten 20 vuoden aikana Petra on myös kasvattanut cockerspanieleita. Lisäksi hän on omistanut USA:sta tuodun huippuvoittaja berninpaimenkoiran.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Helsinki Winner 2022 - PE 2.12.

amerikancockerspanieli
clumberinspanieli
fieldspanieli
novascotiannoutaja
sussexinspanieli

Voittaja 2022 - SU 4.12.

ardennienkarjakoira
bullmastiffi
kaukasiankoira
keskiaasiankoira
pyreneittenmastiffi
owczarek podhalanski

Pohjoismaiden Voittaja 2022 - LA 3.12.

cockerspanieli
tanskalais-ruotsalainen pihakoira
FCI 2