Messukeskus Helsinki 18. – 19.12.2021

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Luoso Matti

Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Judge

Luoso Matti

Kuva
Matti Luoso

Olen syntynyt vuonna 1953 Helsingissä.  Ensimmäisen koiran hankin 1960-luvun jälkipuoliskolla. Se oli dalmatiankoira.  Tästä koirasta alkoikin pitkäksi venynyt koiraharrastukseni.  Vuonna 1972 syntyi ensimmäinen dalmatiankoira pentueeni  ja viimeinen vuonna 1994.  Tuona aikana kasvatin lukuisia valioita ja näyttelyvoittajia.  Minut onkin palkittu kasvatustyöstäni Suomen Kennelliiton Lauri Vuolasvirta palkinnolla, Suomen Koirankasvattajat ryn kasvattajapalkinnolla ja tietysti Dalmatiankoirat ryn kasvattajaplaketilla. Alusta alkaen olin innostunut esittämään koiria näyttelykehissä.  Esitinkin useita eri rotuisia koiria aina BIS-voittoihin saakka.  Mainittakoon näistä karjalankarhukoira josta tuli Vuoden Voitokkain näyttelykoira ja irlanninterrieri, joka voitti saman tittelin kahtena peräkkäisenä vuotena. Esitin myös useita eri rotuisia terrierejä korkeille sijoille samoin kuin erästä mielirotuani tanskandoggeja.  Olen ollut alusta alkaen kiinnostunut myös yhdistystoiminnasta.  Olen toiminut puheenjohtajana dalmatiankoirayhdistyksessä, tanskandoggiyhdistyksessä ja norwichin- ja norfolkinterrieriyhdistyksesä.  Suomen Terrierijärjestössä olen toiminut varapuheenjohtajana ja varainhoitajana ja hallituksen jäsenenä 40 vuotta.  Minut on palkittu seuraavien yhdistysten kultaisella ansiomerkillä:  Suomen Kennelliitto ry, Suomen Terrierijärjestö ry, Suomen Tanskandoggi ry, Suomen Norwichin- ja Norfolkinterrierit ry ja tietysti Dalmatiankoirat ry. Vuonna 1990  valmistuin ulkomuototuomariksi ja saanut sen jälkeen arvostella niin erikoisnäyttelyissä kuin maailmannäyttelyissä ja kaikissa muissa näyttelyissä niiden väliltä.  Arvostelen rotuja seuraavista FCIn ryhmistä 2, 3, 8 ja 10 sekä joitakin rotuja ryhmistä 1, 5, 6 ja 9. 

Tuomaroi seuraavia rotuja

Voittaja 2021

aidi
itävallanpinseri
venäjänmustaterrieri
bordeauxindoggi
FCI 3 – ryhmäkilpailu
fila brasileiro
hollanninrottakoira
newfoundlandinkoira
uruguayncimarron

Helsinki Winner 2021

amerikankarvatonterrieri
cane corso
kääpiösnautseri, musta
kääpiösnautseri, musta-hopea
amerikanrottaterrieri
valkoinen länsiylämaanterrieri