Messukeskus Helsinki 18. – 19.12.2021

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Mattila Paavo

Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Judge

Mattila Paavo

Kuva
Paavo Mattila

Sain ensimmäisen ajokoirani, kun olin 15-vuotias. Osallistuin sen kanssa kokeisiin, mutta tulosta ei tullut ja niinpä hankin toisenkin ajokoiran. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1969 ja kennelnimen "Helisalon" sain vuonna 1973. Ensimmäisen beaglen hankin vuonna 1970 ja sitä rotua minulla on yhä, lisäksi minulla on ollut pari suomenpystykorvaa, pari kultaistanoutajaa ja pari lhasa apsoa. Joskus 1980 -luvulla näin Messukeskuksessa ensimmäisen kerran chow chown ja sen erilaisuus ja omintakeisuus viehättivät, joten talosta löytyy nyt myös tätä rotua. Yhdistystoiminta ei ole oikein heiniäni, joten ne jätin hyvin lyhyeen, mutta toimin edelleen beaglejen ja chow chowien tuomarikouluttajana. Tuomariksi valmistuin vuonna 1978 ja kaikkien rotujen tuomariksi minut nimettiin vuonna 2003. (Kuva Juvanlehti.)

Tuomaroi seuraavia rotuja

Voittaja 2021

ranskanseisoja, gascognelaistyyppi
ranskanseisoja, pyreneläistyyppi
braque saint-germain
burgosinseisoja
pitkäkarvainen collie
saint-usugenspanieli
suomenpystykorva
ranskanspanieli
korthalsingriffoni
isomünsterinseisoja
pohjanpystykorva
vanhatanskankanakoira
portugalinseisoja
villakoirapointteri
Varalla kaikille ryhmän FCI 7 roduille
karkeakarvainen slovakianseisoja
pienimünsterinseisoja

Helsinki Winner 2021

mäyräkoira, kääpiömäyräkoira karkeakarvainen
mäyräkoira, karkeakarvainen
plottinajokoira
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira karkeakarvainen
Varalla kaikille ryhmän FCI 4 roduille
welsh corgi pembroke