Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Stockmari Harto

Kuva
HartoStockmari

Olen ammatiltani ekonomi, naimisissa Tanya Ahlman-Stockmarin kanssa ja jo aikuisen Noran isä. Kennelnimeni, jonka vuonna 2020 siirsin Noralle, on Sassatown ja sen olen saanut vuonna 1975. Koiraharrastukseen tulin mukaan vuonna 1969 ja tuolloin rotuni oli australianterrieri. Olen kasvattanut viimeisen neljän vuosikymmenen aikana seuraavia rotuja: australianterrieri, cairnterrieri, skotlanninhirvikoira, irlanninsusikoira, kiinanpalatsikoira, villakoirat, pomeranian, shar pei ja suomenlapinkoira ja olen lisäksi omistanut ja esittänyt muitakin rotuja. Omistamani Australian tuonti Taralee Bobby Dazzler oli ensimmäinen Suomessa Best In Show'n voittanut australianterrieri 1980 -luvulla. Vuonna 2009 lähetimme Tanyan kasvattaman australianterrieriuroksen Stranger's Blue Buick Australiaan ja vuotta myöhemmin se palasi kotiin Australian muotovaliona ja on myös saavuttanut 15 muuta titteliä. Buick on rodun ensimmäinen Euroopassa kasvatettu yksilö, joka on saavuttanut rodun kotimaan muotovalion arvon ja se oli myös terrieriryhmän kakkonen vierailunsa aikana. Buickilla oli muutama pentue Australiassa ja meille tuli sen poika Australian muotovalio Sinclyde Strangers Boomerang ja tytät Australian muotovalio Xanhorrhoea From Down Under (se oli ryhmävoittaja kotimaassaan). Meillä on siis kotona kolme Australian muotovalioaussia. Skotlanninhirvikoira C.I.B & FI & EE Mva Sassatown Adair voitti aikanaan kahdesti Best In Shown erikoisnäyttelyssä, tällä hetkellä meillä on pentuesisarukset, muotovaliot Sassatown Alejandro ja Sassatown Annie Oakley. Kotonamme on myös kaksi valkoista kiinanpalatsikoiraa, Multivaliot Sassatown Tricky Woo ja sen poika Sassatown Bartuk of Strangers. 1970 -luvun loppupuolella asuin joitakin aikoja kuuluisassa englantilaisessa Merymuth -faaraokoirakennelissä.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Voittaja 2023 - SU 17.12.

* bouvier 4.12.2023
katalonianpaimenkoira
komondor
kuvasz
leonberginkoira
mudi
serra de airesinpaimenkoira
puli, muut värit
puli, valkoinen
pumi
taiwaninkoira
thaimaanpystykorva
thai ridgeback

Helsinki Winner 2023 - LA 16.12.

saksanpystykorva, grosspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, grosspitz, valkoinen
saksanpystykorva, mittelspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, mittelspitz, muut värit