Messukeskus Helsinki 2. – 4.12.2022

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Volarikova Linda

Kuva
LindaVolarikova

Ensimmäinen koirani oli englanninspringerspanieli, jonka sain vuonna 1989 ja siitä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana koiraharrastuksessa. Voitin springerini kanssa etsintä ja pelastuskoirakilpalun Slovakiassa ja kokeilimme myös agilityä. Ensimmäinen näyttelykoirani oli amerikancockerspanieli ja vaikka sen kanssa ei suurempaa menestystä tullu, ihastuin tähän rotuun niin paljon, että olen kasvattanut rotua pienimuotoisesti kennelnimellä "Layton" . Tähän mennessä kasvateissani on 60 valiota, joista 38 kansainvälistä muotovaliota, useita Best In Show-voittajia ja yksi Maailman Voittaja-näyttelyn Best In Show. Kasvatan rotua edelleen ja esitän omia koiriani näyttelyissä. Olen kasvattanut myös yhden pentueen dobermanneja, nartulla, jonka kanssa kävin myös palveluskoirakokeissa. Tällä hetkellä minulla on amerikancockereiden lisäksi yksi whippet, joka on myös Best In Show-voittaja. Ulkomuototuomariurani alkoi vuonna 2002, ensimmäisenä rotuna tietenkin amerikancockerspanieli. Tällä hetkellä arvostelen useita eri rotuja useista eri roturyhmistä. Olen arvostellut lähes 40 eri maassa ja Euroopan ja Maailman Voittaja-näyttelyissä. Pidän myös junior handler -kilpailuiden arvostelemisesta, koska arvostan paljon nuorten omistautumista koiraharrastukselle. Kävin koulua USA:ssa joten puhun sujuvaa englantia. Sen vuoksi toimin useissa näyttelyissä, ei vain Slovakiassa, vaan muuallakin Euroopassa useiden arvonäyttelyiden ryhmäkilpailujen juontajana. Pystyn näkemään eri rotuja läheltä ja koska valmistaudun työhön hyvin, pystyn myös oppimaan eri rotujen yksityiskohtaisia piirteitä. Toimin Slovakian Kennelliiton edustajana FCI:n yleiskokouksessa ja FCI:n Euroopan osaston kokouksessa ja olen jäsen FCI:n kasvattajatoimikunnassa.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Pohjoismaiden Voittaja 2022 - LA 3.12.

amerikancockerspanieli
papillon
phalène
prahanrottakoira

Voittaja 2022 - SU 4.12.

havannankoira
bostoninterrieri
* volpino italiano 9.11.2022

Helsinki Winner 2022 - PE 2.12.

brienpaimenkoira / briardi
tsekinpaimenkoira
dalmatiankoira
* FCI 8 1.9.2022